lauantai 14. tammikuuta 2017

Viideskymmenes asu ja kehittyminen cossaajana.


Satuin eilen laskemaan pitkästä aikaan monta cossia olen tähän asti tehnyt. Vahingossa huomasin, että cossini Queen Himikosta on peräti viideskymmenes asuni. Hieno lopetus vuodelle 2016 ja hyvä aloitus vuodelle 2017. Olen asusta hyvin ylpeä ja kisasin sillä Shippoconissa. Sijoituin kunniamaininnalla. Näin jälkikäteen koen suurta ylpeyttä tehtyäni sen, nimittäin jokunen vuosi sitten, en olisi edes katsonut hahmoa ''cosplay mielessä''.

Sattumalta olin myös tehnyt twitterin puolella meemin, jossa haastoin ihmisiä näyttämään ensimmäisen ja viimeisimmän asun mitä oli tehnyt. Oli mielenkiintoista nähdä ihmisten cosseja ja erityisesti kehittymistä.

Omassa versiossani on ensimmäinen ja juurikin tämä viideskymmenes asuni. Tuntuu hyvältä sanoa noin, sillä noh, suoraan sanottuna en olisi koskaan edes kuvitellut, että tulisin tekemään noinkin montaa asua. Ei sillä väliä, että osa on ''kaappicosseja'', osa ihan perus cosseja ja osa taas tasokkaampia, kisalavoille tehtyjä cosseja. Niitä on jokatapauksessa jo viisikymmentä.


Nimittäin yksi ongelma tai pikemminkin rajoite minulla cosplayssa on se, etten löydä tarpeeksi hahmoja mitä cossata. Pääsemme aiheeseen nimeltä itsetunto ja ulkonäköpaineet. Voisin puhua itsetunnosta ja sen kehittymisestä loputtomiin. Koen että minulle on todella vaikeaa löytää oikeasti sellainen hahmo, joka täyttää kaikki tai edes osan kriteereistä, mitä hahmolle asetan. Eikä kyseessä aina ole kysymys ''Osaanko tehdä tämän?'' vaan ''Miltä tämä asu näyttää minun päälläni ja kehtaanko pukeutua tähän?'' tai ''Eihän paksut reiteni tai käsivarteni näy liikaa?''.

Yleensä epävarmuus tulee ihan omasta päästä, eikä suinkaan siitä, että minua koskaan olisi haukuttu lihavaksi cossaajaksi. Silti tiedän itse peiliä katsomalla, olevani ylipainoinen ja se on suuri taakka tässä harrastuksessa, voin sanoa sen suoraan ja kaunistelematta. Vaikka kukaan ei olekaan suoraan minulle sanonut, niin esimerkiksi kisalavalla pohdin usein, kuinka moni katsomossa ajattelee ''Toi cossi on hieno, mut cossaaja on liian isokokoinen..'' tai ''Mikä myötähäpeä.. kui tolla on pokkaa kisata?'' Ajatukset löytyy päästä, vaikka koitan olla välittämättä niistä ja varmasti joku noin ajatteleekin. Mutta onko se minun ongelma? Ei oikeastaan. Minulla on omat syyni cossata ja ensisijaisena ei todellakaan ole muiden mielyttäminen. Vaikka tottakai sitä hyvin usein kyseenalaistaa, miksi juuri minä valitsin cosplayn, kun se on minulle henkisesti välillä todella raskasta. Toisaalta voin olla entistä ylpeämpi saavutuksistani, koska tiedän, ettei mikään ole ollut helppoa.. ja silti olen kokenut onnistumisiakin.

Joskus on kuitenkin julmaa, etten voi toteuttaa edes murto-osaa cossihaaveistani, unohtamatta sitä kateutta, kun voit vain katsoa miten joku muu cossaa juuri sinun unelmiesi asua ja itse et voi tehdä sitä, koska et yksinkertaisesti halua cossata hahmoa jolla on minihame.


Samalla kun vertaan kuvaa, missä on 1. ja 50. asuni, huomaan heti suuren kehittymisen. Kuten näette, pääni ja kasvoni on peitossa. Tuohon aikaan itseluottamukseni oli luokkaa ''apua otsatukka ei ole silmillä, kasvoni näkyvät!''. Enkä osannut tietenkään meikata ynnä muuta. Uusimmassa taas minulla ei ole edes otsatukkaa, pääni pyöreä muoto suorastaan korostuu.. Mutta se ei haittaa, kehittyminen näkyy muussakin kuin itse asussa tai saumojen siisteydessä. Nimittäin itsetunnossa.

Seuraavaksi jos mietitään, missä muussa voisin olla kehittynyt, niin ensimmäisenä tulee mieleen kuvattavana oleminen (kts. kuva 2011vs2016). En koe että se olisi vieläkään helppoa, mutta kyllä siinäkin on kehitytty paljon. On helpompi rentoutua ja tietää jo vähän mistä suunnasta näyttää itsensä mielestä parhaimmalta. Asiaa tietysti helpottaa eräänlainen luottamus kuvaajaan, mikä on kasvanut vuosien varrella. Pienenä vinkkinä annankin, näin kuvaajana, että jutelkaa ihmeessä oman kuvaajanne kanssa, kuka se ikinä onkaan. Esimerkiksi kummasta kasvon puoliskosta itse pidätte enemmän ja niin edelleen.. Kuva kun voi olla jonkun muun mielestä todella hieno ja teknisesti täydellinen, mutta itse näkee vain sen rypyn tai kaksoisleuan kuvassaan. 

Tein tosiaan useamman version tuosta ''ensimmäinen vs viimeinen cossi'' meemistä, sillä halusin tutkailla kehittymistäni vielä syvemmin. Kuva, jossa on ''2012 vs 2016'', näemme kuinka ennen piilotin kasvoni pitkän otsatukan alle. Uudemmassa sen sijaan katson rohkeammin kameraan, silmät ja kasvot näkyvät. Kulmat ja silmämeikki tuovat heti ilmekkyyttä ja katson rohkeammin kameraan. Tottakai asiaan vaikuttaa kehittyminen maskeerauksesta ja meikkaamisessa. En arki elämässä pahemmin ole ikinä meikkiä käyttänyt, joten jouduin opettelemaan sen kokonaan cosplayn takia. 

Kehittymistä on varmasti näkyvissä monessakin muussa asiassa. Ihan jo maalaus- ja ompelujäljessä. Kokonaisuus pelaa paremmin, propit ovat hienompia jne. Lista on loputon, kun rupeaa tarpeeksi tutkailemaan asuja. 


Olen harrastanut cosplayta nyt noin 6 vuotta ja olen kehittynyt monessa asiassa. Olen ylpeä kehityksestä, mutta samalla turhautunut, kun seuraan joitakin muita cossaajia, joiden asujen teko ja itsensä hyväksyminen tuntuu niin paljon helpommalta. Puhumattakaan siitä kateudesta, miten jonkun hoikemman ihmisen on niin helppo valita cossinsa ja pukeutua siihen. Olemme kuitenkin kaikki yksilöitä ja itseään pitäisi arvostella omien voimavarojen, taitojen ja ominaisuuksien mukaan. Ei pidä verrata itseään muihin. Jotku ehkä tuntuvat olevan luonnonlahjaksuuksia jo ekaa cossia tehdessään tai super nättejä ja hoikempia kuin sinä. Totuus on.. että niillä ''paremmillakin'' on omat murheensa ja kasvukipunsa.

Se, mikä tämän postauksen idea on.. noh, pohtia omaa kehitystäni cossaajana ja ehkä vähän avautua itselleni vaikeasta ja arasta aiheesta, nimittäin ulkonäköpaineista ja itsetunnosta.



Lisäksi nostan kysymyksen teille lukijat, miten koette itse kehittyneenne ja missä asioissa? Itsetutkiskelu on mielenkiintoista ja joskus on ihan palkitsevaa pysähtyä katsomaan taaksepäin. Harvoin muistaa olla ylpeä saavutuksistaan. 

. . . . . . .

Huhhuh, kirjoitin tätä postausta ikuisuuden ja tekstiä tuli enemmän kuin tarpeeksi. :D Himikosta tulen ehkä kertomaan lisää myöhemmin. Sen tekemisessä on monta mielenkiintoista vaihetta. Joten näihin kuviin ja tunnelmiin, näkemiin!

4 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa nähdä että bloggaat taas! ♥ Tosi mielenkiintoinen postaus ja en voi muuta ku samastua! Mullaki on aina ollut hirveet ulkonäköpaineet cosplayn suhteen ja olenki niistä avautunut aiemmassa blogipostauksesta ja, noh, tällä hetkellä blogissani pyörii parhaillaan Throwback Thursday-teema, eli käyn läpi vanhoja cosseja jotka kyllä tuottavat laajasti nolouden tunteita mutta niistä myös parhaiten näkee kehityksen. :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos ♥ Uskon että kaikilla on ollut enemmän tai vähemmän ulkonäköpaineita, mutta harva niistä uskaltaa tai kehtaa puhua.. kun tulee heti uhrtiutuminen ja angstaamisen leima :D Mutta must on hyvä puhuu tosiasioista.

      Mielenkiintoinen tuo teema. Oon ite miettiny miten itse toisin tänne vanhat cossit, joko teen tutut historiikki postaukset tai... hmm, joku derp-kuvakollaasi voisi toimia viikottaisena postauksena :D

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus ja kyllä tämä aihe on varmaan käynyt monien cossajien mielessä. Itse opin myös meikkamaan vasta kun aloitin cossaamisen (en muista mikä vuosi mutta ei ainaskaan eka cossi vuodet). Kun tulee itsetuntoon ja cossamiseen minulla ei oo siinä oikein ollut ongelmia koska minulla on aina ollut voimakas itsetunto more or less mutta ulkonäköpaineita... kyllä. Itse olen keholtaan ihan normaali kokonen jäbbä mutta olen tosi lyhyt (about 156 cm) ja tämä on yks syy miksi joskus ahdistaa cossata pitempiä hahmoja (noin 180+ cm) kun niitä cossaan. Minä en voi asialle mitään että minun 2 isompaa suosikki hahmoa on noin siinä 180 cm pituudella. Ja cossaan kuitenki.

    Kiitos tästä postauksesta ja haluaisin tässä samalla mainitsea että minulla on menossa give-away omassa blogissa tuohon tammikuun viimeisen päivään asti, missä palkinto on ilmaiset piilarit!

    Blogin ja kyseisen give-away postauksen löydät täältä: http://jaatynytenkeli.blogspot.com/2016/12/christmas-2016-give-away.html olis mahtava saada lisää porukkaa mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah pituus on julma asia. :D Onneksi kuvissa voi jo kuvakulmilla pelailla pitkälle. Onhan myös olemassa piilokorkoja joita saa laitettua ihan perus kenkään piiloon. :3 Itselläni on toiminut.

      Mutta kiitos kaunis, kurkistampa tuon giveawayn samantien!

      Poista